3. Osaanko sanoa ei?

Opettajan työ on sekä hyvin palkitsevaa että kuormittavaa. Työn touhun lomassa ei välttämättä edes heti huomaa, kuinka oman jaksamisen raja alkaa pikkuhiljaa ylittyä. Tunnollinen opettaja saattaakin aivan yllättäen herätä tilanteeseen, jossa työt ja yksityiselämän kiireet ovat vallanneet kaiken käytössä olevan ajan. Silti voi olla todella vaikeaa kieltäytyä lisätehtävistä tai todeta työnantajalle, ettei yksinkertaisesti pysty tekemään enää nykyistä työmäärää enempää.

Luokanopettajalla voi olla vastuullaan jopa 20–30 oppilasta. Tällaisen ihmismäärän huomioiminen päivittäin on kuormittavaa. Lisäksi työhön kuuluu suunnittelua, arviointia, sekä yhteydenpitoa oppilaiden vanhempien kanssa. Opettajalla saattaa olla koulun puolesta myös muita luottamustehtäviä. Jatkuvasti pitäisi myös lisä kouluttautua ja päivittää osaamistaan.

Opettajan työ on kutsumusammatti, sillä töitä ei useimmiten voi jättää taakseen edes työpäivän päättymisen jälkeen. Miten opettajat sitten voisivat oppia sanomaan ei? Ensimmäinen ja tärkein asia olisi tiedostaa, että on arvostettava itse itseään sen verran, että kykenee kieltäytymään tehtävistä kuorman alkaessa olla riittävä. Jokaisella ihmisellä on ammattia katsomatta oikeus olla virkeä ja levännyt. Oikeus vapaa-aikaan on oltava kaikilla. Väsynyt opettaja ei myöskään ole lasten oppimista edistävä toimija. Rehtorilla on tärkeä rooli tunnistaa väsyneen opettajan avuntarve. Opettajan suhde rehtoriin tulisi olla hyvä, ettei suhde esimieheen aiheuttaisi enää lisästressiä. 

Opettajat varmasti haluavat olla hyviä työtovereita toisilleen. Voi olla vaikeaa sanoa toiselle opettajalle, että haluaisi olla tälle avuksi, mutta omat työt ovat jo valmiiksi tarpeeksi kuormittavia. Avoin ja tukea antava työympäristö voisikin olla näin ollen tärkeä tekijä opettajien jaksamisen kannalta. On tärkeää, että opettajat tuntevat toisensa ja tukevat apua tarvitsevia. Opettajien tulisi säännöllisesti tarkastella keskinäistä toimintaansa ryhmänä. Se, miten opettajahuoneen jengi toimii yhdessä, vaikuttaa myös oppilaiden toimintaan. 

Opettaja-lehden artikkelin mukaan työhyvinvoinnin kannalta väliinputoajia ovat keski-ikäiset opettajat. Heidän oletetaan jo hallitsevan työnsä, ja sen sijaan nuoriin opettajiin kohdistetaan enemmän resursseja. Mielestäni olisi tärkeää tarjota keski-ikäistyville opettajille täydennyskoulutusmahdollisuuksia tai vuorotteluvapaata pitkän työputken katkaisemiseksi. Avain opettajan työssä jaksamiseen on mielestäni taito uudistua. Varsinkin aineenopettajat, jotka opettavat vuodesta toiseen samoja asioita yhä uudelleen, hyötyisivät uusista näkökulmista ja oppimisympäristön vaihdoksista. 

Suvi