keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Palaute tekijöille

Hei!

Kiitos aktiivisesta osallistumisesta! Olette pohtineet opettajan työssäjaksamista monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti. Aihe alue on tärkeä ja olette löytäneet hyviä näkökulmia siihen, miten voitte itse edistää omaa jaksamistanne työelämässä. Arki ja työ on syytä pitää riittävän erillään ja jokaisella on tähän omat keinonsa ja tapansa.

Teoriataustaa olette hyödyntäneet mukavasti ja mindmapit ovat todella hienoja! Niistä näkee, että olette keskustelleet aiheesta monipuolisesti ja kattavasti. Tällaisen ryhmätyön haasteena on aikataulutus ja yhteisen ajan löytäminen. Selviydyitte tästä kuitenkin kunnialla loppuun asti. Tällaisia soveltavia tehtäviä suunnitellessa on vaikeaa arvioida, kuinka kauan aikaa tehtävien konkreettiseen tekemiseen menee. Kiitos, kun olette jaksaneet tehdä ahkerasti töitä. Hyvää joulua kaikille!

Terkuin,
Tiimi C

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ryhmä A - Vastaus

Hei! Tässä linkki ryhmämme koostamaan käsitekarttaan.
Pohdinnat työssäjaksamiseen liittyviin julkaisuihin peilaten löytyvät tämän blogitekstin kommenteista. :)

https://docs.google.com/drawings/d/1bDO87yWz4spCznKTOT50ifoa5bUhB-6BHBfZJjz_fV4/edit?usp=sharing

Ryhmä B - Vastaus

Tein nyt näiden kolmen kirjoituksen pohjalta käsitekartan. En löytänyt mitään sähköistä sovellusta, jossa kaikki voisivat tehdä yhteistä käsitekarttaa ilman kirjautumista, joten tein sitten demoversiolla kuvan.


Tänne voi tehdä uudenkin jos keksitte paremman tavan :)

Keskustelu/materiaalit/peilaus

Ryhmämme ei ole vielä saanut keskustelussa esille nousseita asioita käsitekartan muotoon, mutta lisään tänne oman postauksen keskustelussa esiin tulleiden asioiden materiaaleihin peilaamista varten.
-Pauliina

perjantai 2. joulukuuta 2016

Ryhmä B, ohjeistus

Tehtävänä on perehtyä aiheeseen, mitkä konkreettiset seikat heikentävät teidän omaa työssäjaksamistanne. Teidän tulee tähän alle keskustella aiheesta ja koota valitsemassanne sovelluksessa keskustelusta nousseista teemoista käsitekartta (esim. popplet). Käsitekartan keskisenä käsitteenä "Oma työssäjaksamiseni - heikentävät tekijät". Luokaa uusi julkaisu otsikolla Ryhmä B - vastaus ja liittäkää käsitekarttanne sinne. Tämän jälkeen peilatkaa käsitekarttaanne alla oleviin julkaisuihin ja etsikää sieltä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Lue lähteitä soveltavin osin.




Opettajien työhyvinvointi - opetushallitus

Ryhmä A, ohjeistus

Tehtävänä on perehtyä aiheeseen, mitkä konkreettiset seikat edistävät teidän omaa työssäjaksamistanne. Teidän tulee tähän alle keskustella aiheesta ja koota valitsemassanne sovelluksessa keskustelusta nousseista teemoista käsitekartta (esim. popplet). Käsitekartan keskisenä käsitteenä "Oma työssäjaksamiseni". Luokaa uusi julkaisu otsikolla Ryhmä A - vastaus ja liittäkää käsitekarttanne sinne. Tämän jälkeen peilatkaa käsitekarttaanne alla oleviin julkaisuihin ja etsikää sieltä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Lue lähteitä soveltavin osin.




keskiviikko 30. marraskuuta 2016

1. ''Olen tavoitettavissa'' - Koska opettajan pitää olla tavoitettavissa?



1.       ''Olen tavoitettavissa''
- Koska opettajan pitää olla tavoitettavissa?

Opettaja-lehden ensimmäisessä kappaleessa todetaan, että opettajien työkuorma valuu yli sekä opettajat kokevat huolestuttavan paljon haitallista kuormitusta. Paljon myös puhutaan siitä miten juuri valmistuneet opettajat jaksavat työssään, mutta artikkeli tuo hyvän näkökulman myös jo hetken työelämässä olleiden opettajien kokemiin työpaineisiin. Huolestuttavaa on ajatus siitä, että jo työelämässä olevien opettajien hyvinvointi on ”unohdettu”. Kehitys kehittyy ja meidän ammattiimme se tuo paljon positiivista, mutta voi myös lisätä riittämättömyyden tunnetta. Koko ajan täytyy olla aktiivinen sekä kehittyvä toimija ja samalla pitää huolta parhaimmillaan monen kymmenen oppilaan hyvinvoinnista.

Omasta näkökulmastani olen pohtinut tulevassa työssäni jaksamista siten, että tärkeää on pohtia ja luoda selkeät rajat omalle toiminnalle sekä tiedottaa mm. oppilaiden vanhempia siitä miten opettajana toivon heidän toimivan. Koen tärkeäksi sen, että opettaja on helposti lähestyttävä sekä oppilaiden että vanhempien näkökulmasta. Keskustelua opiskelijoiden kanssa olemme käyneet mm. siitä annammeko omat henkilökohtaiset puhelinnumeromme oppilaiden vanhemmille vai haluammeko käyttää eri numeroa työtarkoitukseen.

Allekirjoitan sen, että tuleva työmme sisältää monia haasteita sekä hyvässä että pahassa. Kollegoilta saatava apu ja tuki on varmasti elintärkeää varsinkin uraansa aloittelevalle opettajalle, mutta myös jo pidempään kentällä oleville opettajille. Parhaimmillaan mielestäni yhteistyö voisi olla jo työkokemusta sekä rutiinia omaavan opettajan ja hiljattain valmistuneen uusia ideoita täynnä olevan opettajan välillä. 

Salla Julku